Työpäivän kirjaus alkaa ehdotuksesta

Kelomo kokoaa työpäivästäsi ehdotuksen. Kun tutut tiedot ovat jo paikallaan, tuntien kirjaaminen sujuu vähemmällä vaivalla.

Työaikakalenteri: viikon päivät valmiina aikaruudukossa, tarkistettavina ja vahvistettavina

Päivän tiedot valmiiksi koottuina

Ehdotuksen pohjana voi olla sovittu työaikamalli, Microsoft 365- tai Google-kalenteri, julkaistu työvuoro tai leimaukset. Käytettävät lähteet riippuvat yhteisistä asetuksista ja omista valinnoistasi.

Jos päivän sisältö muuttui, korjaa ehdotusta. Tunnit voi myös kirjata itse alusta asti.

Myös tavallisesta poikkeava päivä on helppo eritellä

Työ, koulutus, matka-aika ja tauot voivat kuulua samaan päivään. Kirjaa ne omille riveilleen, jotta erittely vastaa tehtyä työtä ja työpaikkanne käytäntöjä.

  • Ennen vahvistusta näet päivän tuntierittelyn ja ylijäämän käsittelyn. Käytettävissä olevat vaihtoehdot määräytyvät työaikasääntöjen mukaan.
Työpäivän rivit, tauot ja tuntierittely Kelomossa

Toistuvaan työhön vähemmän kirjaamista

Kelomo voi hyödyntää vahvistetuista päivistä opittua työrytmiä ja tavallisia kohdistuksia ehdotusten tekemisessä. Kun automaatio on teillä käytössä, valitset itse, saako se oppia kirjauksistasi.

  • Selkeät päivät voivat vahvistua puolestasi Voit sallia automaattisen vahvistuksen menneille päiville, joissa Kelomo ei havaitse poikkeamia. Muut päivät jäävät tarkistettaviksi. Luvan voi perua ja opitut tiedot poistaa.
Päiväehdotusten ja automaattivahvistuksen omat asetukset

Kohdistus tekee tunneista hyödyllisiä myös muualla

Työpäivän riveille voi valita asiakkaan, projektin ja muut käytössä olevat seurantakohteet. Projektin kirjauslinkki avaa oikean kohdistuksen valmiiksi. Näin laskutuksen ja projektiseurannan tarvitsemat tiedot syntyvät samalla, kun työntekijä tarkistaa päivänsä.

Kirjaamisesta kysyttyä

Voiko useita päiviä vahvistaa kerralla?

Voi. Voit tarkistaa viikon ja vahvistaa useita päiviä yhdessä. Tulevat päivät ja käsittelyä odottavat poissaolot jäävät toiminnon ulkopuolelle.

Entä jos huomaan virheen vahvistamisen jälkeen?

Voit palauttaa oman päivän muokattavaksi ennen esihenkilön hyväksyntää, jos jakso on avoinna. Hyväksytyn päivän korjauksessa auttaa esihenkilö ja lukitun palkkakauden avaamisessa palkkahallinto. Korjauksista jää tapahtumahistoria.

Tee tuntien kirjaamisesta kevyempi osa työpäivää

Kokeile 30 päivää maksutta · ilman korttia